Millaista esperanto on?

http://www.kolumbus.fi/veli.hamalainen/Kuvat5/zamenhof.jpg Esperanto on suunniteltu kieli. Jo yli 120 vuotta sitten puolalainen silmälääkäri L.L. Zamenhof sai julkisuuteen suunnitelmansa kansainväliseksi kieleksi. "Unua Libro" (Ensimmäinen kirja) ilmestyi kesällä 1887. Hän eli lapsuutensa monikielisessä kaupungissa Bialystokissa ja jo lapsena hän huomasi ihmisten riitaisuuden johtuvan pääosin siitä etteivät ymmärtäneet toisiaan, eivät olleet oppineet tai opetelleet toistensa kieliä. Hän päätti luoda yhteisen helposti omaksuttavan kielen ja niin syntyi esperanto. Zamenhof rakensi kielen tuntemiensa kielten pohjalta, siten esimerkiksi skandinaaviset aakkoset ä, ö ja å puuttuvat, mutta mukaan tuli suomalaisille vieraat ns. suhuäänteet. Esperantoa luetaan kuten kirjoitetaan suomen tapaan, painotetaan vain eri tavalla. Hyvän ja perusteellisemman kuvauksen esperantosta saat esim. EAFn (Esperanto-Asocio de Finnlando) eli Suomen Esperantoliitto ry:n sivuilta.

Hyviä Internet- ja tietokonekursseja kielen oppimiseen ovat mm. Marko Rauhamaan Esperantokurssi, Kurso de Esperanto (esperanton opiskeluohjelma Windowsille ja Linuxille), Sakari Kauppisen Esperantoavain sekä lernu.net (monikielinen esperanton oppimisalusta; sisältää useita esperantokursseja, sanakirjoja, keskustelupalstoja jne.).

Testaa kielitaitosi

Esperanton sanasto pohjautuu suurelta osin ranskaan, italiaan, espanjaan ja saksaan. Englannissa on myös hyvin paljon samankaltaisia sanoja. Joten jos olet aiemmin opiskellut näitä kieliä, alla oleva teksti voi olla helpostikin ymmärrettävissä. Jos ymmärrät mistä seuraavassa tekstissä on kysymys, sinulla on hyvät edellytykset oppia esperantoa hyvin nopeasti.

Inteligenta persono lernas rapide kaj facile la internacian lingvon, kiu perfekte solvos la problemon de la monda interkomunikado. Esperanto estas moderna, kultura lingvo por la internacia vivo, la vera kaj definitiva solvo de la lingvoproblemo. Fonetika en sia prononco, logika en sia strukturo esperanto meritas vian seriozan konsideron. La internacia demokratio kaj la universala humanismo postulas akcepton de la komuna lingvo, kiu certe liberigas la homon pli multe ol oni imagas. La internacia lingvo, scienco kaj progreso helpas realigi pli amikan kaj liberan mondon.

Vertaa suomennokseen, kuinka ymmärsit?

Kielitestin suomennos

Järkevä henkilö oppii nopeasti ja helposti kansainvälisen kielen, joka täydellisesti ratkaisee maailman keskinäisen viestinnän pulman. Esperanto on nykyaikainen kulttuurikieli kansainvälistä elämää varten, todellinen ja lopullinen kielipulman ratkaisu. Foneettisen ääntämisen ja johdonmukaisen rakenteen ansiosta esperanto ansaitsee vakavan huomion. Kansainvälinen demokratia ja yleinen humanismi vaativat yhteisen kielen hyväksymistä joka varmasti vapauttaa ihmisen enemmän kuin kuvitellaan. Kansainvälinen kieli, tiede ja edistys auttavat toteuttamaan ystävällisemmän ja vapaamman maailman.

Esperantonkieliseen testiin on valittu sanasto josta puuttuvat esperanton ns. suhuäänteet, "normaalimpaa" tekstiä näet kotisivun esperantonkielisistä osista. Suomenkielinen käännös on pyritty toteuttamaan esimerkinomaisesti ja sananmukaisesti eikä siten ole aivan sujuvaa suomea.